Siirry sisältöön

Toimitusjohtajan roolista takaisin myyntiin - ja siitä eläkkeelle

Reijo Häikiö ehti työskennellä 20 vuotta Armatec Finlandin palveluksessa. Reilu 14 vuotta niistä kului yrityksen toimitusjohtajana ja loput teollisuuden myyntijohtajana. Mutta minkälaisia ajatuksia miehellä on nyt, kun ansaitut eläkepäivät ovat koittaneet?

Eläkkeelle jääminen on suuri elämänmuutos. Se voi herättää monenlaisia ajatuksia, innostusta, hämmennystä, helpotusta tai vaikkapa pelkoa. Luopuminen työroolista ja -yhteisöstä on usein haikeaa, vaikka eläkepäiviä olisikin jo odotettu hyvä tovi. Kuitenkin alun totuttelun jälkeen eläkkeelle jääminen yleensä lisää tyytyväisyyttä ja onnellisuutta – monet sanovat elävänsä elämän parasta aikaa. Harrastukset, vapaa-aika, perhe ja ystävät saavat enemmän tilaa elämässä. Osa rohkaistuu toteuttamaan haaveitaan tai kokeilemaan jotakin ihan uutta. Myös Reijo on aiheesta samoilla linjoilla.

”Kyllä muutos jännittää aina. Kun on yli 40 vuotta tehnyt töitä, välillä aika intensiivisestikin, niin lisääntyvä vapaa-aika pistää mietityttämään. Toisaalta onhan se hienoa kun voi viettää enemmän aikaa harrastusten parissa sekä perheen kanssa. Tosin täytyy varmaan uusiakin ajanviettotapoja alkaa miettimään.”

Reijo aloitti Armatec Finlandin toimitusjohtajana vuonna 2003, kun yritys perustettiin. Luonnollisesti myös ensimmäiset muistot Armatecista sijoittuvat tuolle ajalle, vaikka hän itse vielä työskenteli tuolloin NAF:illa teollisuusventtiilien myynnissä.

”Ensimmäinen kontakti Armateciin oli puhelinsoitto Bo Sebornilta, Ruotsin Armatecin tekniseltä johtajalta tammikuussa 2003. Hän kysyi suoraan haluaisinko tulla Armatecille töihin. Ehtonani oli, että jos myös LESER siirtyy Armatecille, voin minäkin tulla. Näin sitten erinäisten vaiheiden jälkeen kävikin.”

Kun sopimusasiat oli saatu kuntoon ja yritys pystyyn, alkoi työt. Tai ainakin jotain sinnepäin.

”Ensimmäinen työpäivä Armatecilla alkoi puhelimien ja tietokoneiden tilaamisella. Ainoat tavarat, jotka vuokratiloista löytyi valmiina, oli kaksi työpöytää tuoleineen ja telefax-laite. Meitä oli kolme myyjää, joista yksi toimi kotoa käsin Pietarsaaressa,” Reijo naurahtaa muistellessaan ensimmäistä päivää Armatecin palveluksessa.

”Ensimmäiset vuodet keskityttiin vain LESER-tuotteisiin. Asiakaskunta ja tuotteet olivat osittain tuttuja, mutta uusia piti löytää. Vaikka LESER oli markkinoilla tuttu merkki, olivat volyymit vielä pieniä. Ensimmäisen vuoden liikevaihto oli noin 300k euroa ja LESERin tuoteohjelma oli silloin vielä aika suppea. Aikaa kului valtavasti esitteiden tekoon, kääntämiseen ja muihin käytännön ongelmiin.”

Pienen yrityksen haasteet eivät jääneet epäselväksi eikä keinoja kaihdettu, kun uusia asiakkaita etsittiin ja diilejä solmittiin.

”Iso ongelma oli saada pienenä vasta perustettuna yrityksenä asiakkaiden luottamus, että kyetään hoitamaan projektit kunnialla. Ja kyllähän me alkuaikoina varottiin kertomasta asiakkaalle, ettei meitä ole kuin kolme henkeä yrityksessä. Tosin jos sattuivat kysymään, niin toki sitten rehellisesti vastattiin. Olihan meillä pohjoismaiset kollegat ja iso päämies (LESER) tukena. Lisäksi huolto ja varasto oli ulkoistettu partnerille. Mutta kyllä se vähän aiheutti hämmennystä silloin tällöin, että miten meinaatte kyetä projektit hoitamaan noin pienellä porukalla.”

Asiat kuitenkin lähtivät rullaamaan omalla painollaan ja jälkeenpäin katsottuna Reijon on helppo nimetä suurin muutos yrityksessä 14 vuoden aikana, joina hän ehti toimia Armatec Finlandin toimitusjohtajana.

”Liikevaihdon kasvu ja henkilöstömäärän kolminkertaistuminen.”

reijo ja roy.jpg

Paluu myyntiin

Vuonna 2018 Armatec Finland tiedotti toimitusjohtajan vaihdoksesta. Reijon pestiin hyppäsi Mika Miettinen, kun Häikiö itse päätti ”downshiftata” itsensä takaisin myyntihommiin, joista hän oli joutunut kompromisoimaan useiden vuosien ajan. Ja kyllähän mies myöntää, että eläkepäivätkin saattoivat jo silloin pyöriä alitajunnassa.

”Kyllä ne jo vähän kummitteli mielessä, se on totta. Mitään tarkkaa ajankohtaa en vielä ollut päättänyt, mutta tiesin että suuria muutoksia oli tulossa, ja aika ei yksinkertaisesti riittänyt sekä myynnin että hallinnon tuloksekkaaseen hoitamiseen. Valitsin mieluummin myynnin vetämisen, kun se on aina ollut mielenkiintoisempaa.”

Lopullista päätöstä eläkkeelle jäämisestä Reijo ehti pohtia vielä muutaman vuoden.

”Päätös syntyi oikeastaan vasta 2021 kesän aikana, kun korona kuritti maailmaa. Ilmoitin Mikalle kesän jälkeen, että jään pois, kun tulee yrityksessä 20 vuotta täyteen, eli keväällä 2023.”

Myyntityöhön paluu teki hyvää. Huolimatta viime vuosien vaikeammista ajoista niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla, Reijo on seurannut ilolla työyhteisön tekemistä.

”Olen ylpeänä seurannut kollegoiden kehittymistä ja ponnistelua yrityksen menestyksen eteen. Välillä on todella ollut vaikeitakin vuosia, mutta niistä on selvitty yhteisellä tekemisellä. Se on hienoa.”

reijo ja tomi.jpg

Duunit paketissa

Reijon virallinen ensimmäinen eläkepäivä koitti huhtikuun 1. päivä. Tosin laakereilla ei ole aikaa lepäillä ihan vielä, sillä kalenteri on varattu täyteen ainakin seuraavaksi kuukaudeksi.

”No ihan ensimmäinen ilta menee lastenhoidossa. Lapsenlasta täytyy vähän vahtia ja laittaa nukkumaan, kun vanhemmat ovat illallisella ystäviensä kanssa. Sitten viikonloppuna Tampereelle teatteriin ja pääsiäisen jälkeen kolmeksi viikoksi Lappiin hiihtämään ja laskettelemaan. Sitten alkaakin jo golfkausi kovaa vauhtia painamaan päälle.”

Reijo epäileekin, että eläköitymisen saattaa toden teolla huomata vasta ensi syksynä.

”Kesä varmaan sujuu mukavasti, mutta saa nähdä, kun syksy saapuu, pitääkö ruveta kehittelemään tosiaan niitä uusia harrastuksia.”

Viimeinen sana

”Erittäin iso kiitos kaikille työkavereilla Suomessa ja kaikille Armatec ryhmän kollegoille, asiakkaille ja päämiehille. Tämä on ollut opettavainen ja mielenkiintoinen matka, vähän kuin startup-yrittäjän urapolku!”

reijo.jpg